*

Laura Räty Lääkäri, äiti, sosiaali- ja terveysministeri

Vesirokkorokote kansalliseen rokotusohjelmaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi 10.4.2015 tutkimuksensa Suomen rokotekattavuudesta.  Sen mukaan lasten rokottamattomuus on kasvanut hienoisesti. Vaikka muutos on pieni, tulosta on silti pidettävä huolestuttavana. Suomessa nimittäin sairastutaan vieläkin silloin tällöin hengenvaarallisiin tauteihin, jotka olisivat rokotteiden avulla täysin ehkäistävissä.
 
THL:n mukaan 1,4 % lapsista, eli n. 850 lasta jää vuosittain rokottamatta. Nämä lapset jäävät alttiiksi esimerkiksi, jäykkäkouristukselle, kurkkumädälle, tuhkarokolle ja poliolle. Eli taudeille, jotka voivat koitua kuolemaksi. Tämä on myös merkkinä siitä, ettei edes korkealaatuinen neuvolaverkostomme tavoita kaikkia. Lasten rokottamatta jättämiseen on syytä suunnata aiempaa tarkempaa huomiota. Ei ole hyväksi, jos Suomessa joudutaan ottamaan käyttöön Australian kaltaiset kovat keinot: siellä ollaan tekemässä lakimuutosta, jonka mukaan rokotuksista kieltäytyvä perhe ei enää saisi viikoittaista lastenhoitoon tarkoitettua jopa 145 euron arvoista tukea eikä vuosittaista jopa tuhansien eurojen hyvitystä päiväkotimaksuista.
 
Rokotesuojaa on pyrittävä laajentamaan entisestään. Mielestäni vesirokkorokote olisi lisättävä kansalliseen rokoteohjelmaan pikaisesti. Vesirokon sairastaa Suomessa joka vuosi noin 57 000 lasta tai aikuista. Sairastaminen tarkoittaa taudista kärsimistä, lääkärikäyntejä, sairaalahoitoa ja joskus myös hengenvaaraa.
Rokotteen hyöty on suuri: vesirokkoa ei sairasteta, sen jälkitaudit eivät uhkaa ja lasten vanhemmat eivät joudu jäämään pois töistä. Tehokkaasti hoidettunakin lasten vesirokosta koituu keskimäärin 5 päivän töistä poissaolo jommallekummalle vanhemmalle.
 
Vesirokkorokote pistetään kaikille lapsille muun muassa Saksassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Sen ottaminen mukaan Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan maksaisi THL:n mukaan reilut 4 miljoonaa euroa. Rokotteen käyttöönotolla on mahdollista saavuttaa 14 miljoonan euron vuosittaiset säästöt. Tästä 2 miljoonaa euroa tulisi kuntien terveydenhuoltomenojen säästymisestä ja 12 miljoonaa euroa lyhemmistä sairauspoissaoloista kansantaloudelle syntyvistä säätöistä.
 
Vesirokkorokotteen tuotto-odotus on 2–3 euroa jokaista siihen sijoitettua euroa kohden, mutta inhimilliset vaikutukset ovat tätäkin isommat. Vesirokosta aiheutuu Suomessa 360 sairaalahoitojaksoa vuosittain ja vaikka lääketieteemme onkin kehittynyt, vaatii tauti edelleen myös kuolonuhreja. Näistä voitaisiin päästä eroon yhdellä päätöksellä. Kysymys on myös perheisiin liittyvästä tasa-arvo-asiasta. Nykyisin perheet joutuvat ostamaan lapsilleen vesirokkosuojan itse. Tähän ei kaikilla ole varaa, mikä aiheuttaa eriarvoisuutta lasten välille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Maaliskuun alussa peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) tapasi narkolepsiaan sairastuneiden lasten vanhempia. Hän katsoi kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportin perusteella, että rokote on myötävaikuttanut taudin puhkeamiseen.

”On kohtuullista, että korvauksia maksetaan”, ministeri lupasi.

Eduskuntavaalit ovat vajaan kahden viikon kuluttua, ja maa saa uuden hallituksen.

”Ministeri Risikon poliittinen vastuu haihtuu ilmaan vaalien jälkeen”, eräs narkolepsialapsen isä sanoo.

Risikko ei luvannut suoria valtion korvauksia. Suomi oli vakuuttanut sikainfluenssarokotteen, Pandemrixin. Vakuutuksesta – ja korvauksista – vastaa Lääkevahinkovakuutuspooli.

- Sekä ylin poliittinen terveysjohto että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylin johto suosittelivat Pandemrix-rokotuksia hyvin voimakkaasti, vaieten rokotetta koskevan tutkimusnäytön vähäisyydestä. Pääjohtaja Pekka Puska korosti rokotteen turvallisuutta harhaanjohtavasti vedoten kokemuksiin kausi-influenssarokotteista, huomauttaa Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppala.

Tähän on tultu ja sehän on ollut odotettavissa. Vastuunkantajaa ei löydy, vaikka pilleritehtailla olisi varaa hyvinkin auttaa edes rahallisesti niitä, joiden elämän sikalääke pilasi. Kohta lääketehtaat väittävät syyn olleen sikapiikin ottajan yksinomaan?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011020113108834_u...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201102010112634_uu...

Mitä/ketä auttaa anteeksipyyntö?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011020113107337_u...

Otetaan huomioon myös se,kuinka moni noista lapsista joutui lastensuojelun kohteeksi,ja perheet syyllistettiin rokotteen aiheuttamista vaarallisista sivuvaikutuksista.Vikaa haettiin KOTIOLOISTA.Sama firma on myös tytöille annettavan rokotteen takana.Nyt kun mainostetaan vesirokkoon otettavaksi piikitystä,sen vuoksi että sairauspoissaolot vähenisivät,kuten tuolla kirjoituksessakin on mainittu,katsotaanpa rokotuksen haitat ja varsinaiset hyödyt ensin.Kuinka moni on kuollut vesirokkoon?Yhdysvallat on tietysti kova sana mainostettaessa näitä rokotuksia(BISNES),tosin sielläkin sikapiikistä varoitettiin jo ennen sen ottamista suomeen.
Lapset koekaniineina onkin eri juttu,mutta kukin omatuntonsa mukaisesti.

Vesirokkorokotuksen suoja luultua heikompi?

Julkaistu 30.11.-1 Vesirokkorokotuksen teho saattaa olla odotettua huonompi, osoittaa amerikkalaisen päiväkodin vesirokkoepidemiasta tehty tutkimus. Tutkimuksessa rokote antoi vain 44-prosenttisen suojan sairastumista vastaan. Keskivaikealta tai vaikealta taudilta rokote suojasi 86-prosenttisesti, mutta tämäkin luku on huomattavasti matalampi kuin aiemmissa vesirokkorokotteen tehoa selvittäneissä tutkimuksissa saadut luvut. Lisäksi päiväkodin epidemia sai alkunsa rokotetusta pikkupojasta, mikä osoittaa että tauti on myös rokotuksen saaneilla potilailla erittäin tarttuva. Lapsilla, jotka olivat saaneet rokotteen yli kolme vuotta ennen epidemiaa oli muihin verrattuna kaksinkertainen riski sairastua. Alle neljäntoista kuukauden iässä rokotettujen lasten sairastumisriski ei sen sijaan ollut muita suurempi, vaikka hyvin pienenä rokotetuilla on epäilty rokotteen tehon olevan heikompi.

En ole kuullutkaan että Suomessa vesirokkoon kuollaan yleisesti.Vesirokkovirus voi myöhemmällä iällä aktivoitua ja aiheuttaa vyöruusua, jolta rokote ei tiettävästi suojaa.On aika vastenmielistä että ministeritasolta annetaan ymmärtää että PAKKOKEINOIT ovat tulevaisuutta.Uhkaillaan/UHKAILEVAAN SÄVYYN tuo Australian systeemi,joka mainittiin, perheitä PAKKOKEINOILLA,JOTKA OVAT JO NS.LASTENSUOJELUSSA KÄYTÖSSÄ.Pakkokeinotko ovat sos-ja terveydenhoidon VÄLINEET,nykysuomessa,"HOITAA JA AUTTAA IHMISIÄ"?

Jari Rauhala

Lääkäri Antti Heikkilä on kirjoituksissaan ja puheissaan ollut paljon uskottavampi kuin THL konsanaan usean pääjohtajansa aikakausina.
Rokotuksista ja niistä hyödyn saavista kirjoitti tanskalainen professori Peter C Gotzchke loistavasti asiaa avaavan kirjan. "Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus".

Ihmetystä on herättänyt mm narkolepsia rokotus ja miksi sitä ei ole tutkittu loppuun asti, kuin myös se, että ylläolevien henkilöiden kauttaa pääsee linkkeihin, missä todellisuus on muuta kuin THL:n kuvaama.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Uusimaailmanjärjestyskö vaatii pakkoja sos-ja terveydenhoitoon lisää?Pitää muistaa että Australiassa joutui poliitikko eroamaan,ajettuaan PAKKOA mm.sikapiikkirokotuksen osalta.Otetaan huomioon myös se,ettei sitä saanut edes joka maassa antaa ihmisille.

Mielenkiintoista on myös se,että Suomessa sai yksityinen henkilö tietoa riittävästi,kansainvälisiltä sivuilta koskien piikkiä,ja sikainfulenssaan sairastumisen riskeistä.Sillä moni viisas säästi lapsensa,ja odottava äiti sikiönsä keskenmenolta.Suomessa ei keskenmenoista saanut puhuakkaan.

PAKKO,Suomessa pakkohoidon lisäksi on TAHDONVASTAINEN HUOSTAANOTTO.Omituista lastensuojelua ja vahvistettu oikein lailla.2008 saitte huostakertoimeen perustuvan HUOSTAKERTOIMEN lakiin,seurauksena huostaamisten nousu,ja systeemi on edelleen perheiden laillistenkin tukitoimien tilalla monessa kunnassa,ja kaupungissa.Espoo,Helsinki ..sieltä löytyy korkeita huostalukuja.

Varhainen puuttuminen,johon on myös THL valjastettu(uusi laki taas kerran,2014!),on siis se ase,jolla aiotaan venkuroivat vanhemmat pistää ruotuun,koska heidän oikeutensa lastensa asioihin on otettu pois.Vanhemmat kun eivät saa lapsensa tietoja edes nähtäväkseen!Ovelaa,kieltämättä.Nyt siellä hääräävät "asiantuntijaryhmät"joihin ei vanhemmat missään nimessä siis kuulu.
Sitra sijoittajan maahantuoman huoliliputuksen avustamana,perheiden selän takana tapahtuvaa huolien nousua siis..jaa,jaa.Ilmankos.

Eli pakollinen rokotusohjelma on näin ajateltu viedä läpi.Vikuroivat vanhemmat ,eli perheet voidaan siis lapset huostaamalla(sen varjolla ettei vanhemmat anna rokottaa)hajoittaa,ja saadaan lisää huostabisnekselle materiaalia,ja lapsia koekaniineiksi rokotusohjelmien pakkosysteemillä.Demokratiaa???Miten tuleekin mieleen aivan jokin muu systeemi,DDR,natsit jne.jotenkin sinne päin..

Toimituksen poiminnat