Miksi ihmeessä kalastusluvan hankkiminen on näin vaikeaa?
Kun stadilainen viettää kesälomaansa mökillä, kuuluu ajanviettoon kalastus. Näin ainakin meidän perheessä. Kalastuslupa ja sen hankkiminen on jokakesäinen velvollisuutemme. Yleensä perheen miesväki on tämän monimutkaisen byrokratian kukkasen hoitanut, mutta tänä kesänä asia lankesi minun vastuulleni.
Autoilin mökiltä läheiseen taajamaan 30 km. Paikallisessa pankissa minulle esiteltiin kahta erilaista lupaa, joista toinen oli valtiollinen lupa ja toinen alueellinen viehekalastuslupa. Näiden lisäksi on vielä olemassa kolmas lupa, joka meidän olisi viisasta tuon viehekalastusluvan sijaan hankkia, mutta sitä ei tietenkään saa pankista, eikä kukaan oikein tiedä, mistä sen saa. Kun kaivoin rahaa esille maksaakseni valtiollisen luvan, ystävällinen pankkivirkailija ilmoitti, ettei rahalla voi lupaa maksaa. Pitää olla tili kyseisessä pankissa. No, onneksi oli. Kylässä on kahden pankin konttorit. En edes halua ajatella, mistä kaukaa lupaa olisi pitänyt lähteä hakemaan, jos minulla ei sattumoisin olisi ollut tiliä toisessa pankeista.
Valtiollinen lupa oli nyt siis plakkarissa, mutta se paikallinen lupa puuttui. Mieheni muisti, että niitä on aikaisempina vuosina saanut paikallisesta urheilukaupasta. Sinne siis! Tänä vuonna heillä ei kuitenkaan ollut lupia myynnissä. Eivätkä he myöskään tienneet, mistä sellaista voisi kysellä. Mentiin seuraavaan paikkaan ja sitä seuraavaan. Lupaa ei löytynyt, eikä kukaan tiennyt, mistä niitä voisi kysellä. Paikallisen K-kaupan kassalla saimme toiselta asiakkaalta toistaiseksi meille tuntemattoman mieshenkilön nimen ja puhelinnumeron. Tieto oli lohduttava. Jos joku tietää, mistä lupia saa, niin hän.
Viimein raskaan byrokratiapäivän iltana meille selvisi, että lupia saa mökkikuntamme naapurikunnasta kaupasta, jota pyörittää tuo meille toistaiseksi tuntematon mieshenkilö, jonka puhelinnumeron olimme saaneet. Huh! Kalastusluvan saamiseksi ei siis enää tarvita kuin noin tunnin vene- tai automatka suuntaansa. Lupahan on jo melkein meidän!
Olen lähes sataprosenttisen varma, että kalavedet kuhisevat luvattomia kalastajia. Tai sitten lupa on, mutta se on vääränlainen tai joku lupa puuttuu. Uskallan kuitenkin väittää, että ainakin osasyyllinen tähän vilipillisten kalastajien invaasioon on maa- ja metsätalousministeriö. Näin kohtuuttoman byrokraattinen järjestelmä tappaa kyllä kunniallisenkin kansalaisen halun luvan hankkimiseen.
Arvoisa uusi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen, tehkää tälle asialle pikaisesti jotakin! Ehdotan, että jatkossa KAIKKI kalastusluvat voi helposti ja vaivattomasti ostaa yhdellä kerralla netistä. Lisäksi ehdotan, että netissä myös kerrotaan selväsanaisesti, mitä lupia missäkin tarvitaan. KIITOS!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hämmentävää.
Itse on tullut aina hävyttömästi luvatta kalasteltua, mutta metätysluvat on tullut hankittua Villi Pohjolan kautta.
Näkyypä tuolla olevan kalastuslupiakin.
http://www.villipohjola.fi/sivustot/villipohjola/fi/kalastus/sivut/kalas...
Joku tämmöinenkin sivusto on josta saa kalastuslupia.
http://kalastusluvat.net/?gclid=COfw7O6B_6kCFUW-zAod_XcVyQ
On näitä nettipalveluita näköjään vaikka kuinka monta
http://www.kalakortti.com/
Eikö löydy teidän kalastelualuetta noista? Mikäli saisitte netistä napattua ja tulostettua, niin säästyisitte kyllä paljolta vaivalta :)
Kalaonnea teille!
Olen kyllä sitä mieltä,että luvat pitäisi yksityistää..
Laura Räty kirjoitti:
"Olen sitä mieltä, että luvat pitäisi yhdistää. On valtion ongelma, miten rahat jaetaan paikallisen ja kansallisen tason välillä."
Ei lupia voi noin vain mielivaltaisesti "yhdistää" kuin jossain Neuvostoliitossa,itse maksan esimerkiksi kalastamisestani vain Valtion kalastuksenhoitomaksun,kyseessä on yksityinen vesialue joka on tilani manttaalioikeus.
Jos vesialueelleni tulee esimerkiksi valtion virkamiehiä pyörimään,on mielestäni oikeudenmukaista että he joko maksavat kulkemisestaan parin kympin "vesitietullimaksun" tai vaihtoehtoisesti pysyvät poissa muiden vesialueilta,eikö totta?
Muistan ostaneeni postista kaikki luvat. Eikö ne enää myy?
Ei kukaan estä ilman lupia kalastamasta vai tuleeko poliisi pamputtamaan.
Eikös mato-ongella saa kalastaa edelleen ilman lupaa?
Saa. Ja pilkkiäkin saa ilman lupaa.
http://kalastusluvat.net/tietoa_kalastusluvista/tarvittavat_luvat_ja_mak...
Esim. kauppatorilla ei KALASTUSLUPIA tarvitä ja saaliin voi jopa valita !
Blogikiirjoitus oli oiva esimerkki EU:n kiltistä oppilaasta Suomesta, joka maksaa veronsa ja lupansa kiltisti, ja näkee siitä jopa vaivan.
Kreikkalaiset, portugalilaiset, ja mitä niitä välimeren maita onkaan, nauraisivat itsensä kuoliaaksi jos heidän pitäisi kalastusta varten maksaa ja hankkia jotain lupia. Eihän ne suostu maksamaan kun murto-osan työveroistakaan, suurin osa hoidetaan lahjomalla paikallinen verovirkailija sopivalla summalla tai tekemällä töitä pimeästi.
Nyt kun näiden kansalaisten huijaamien verojen takia maat on joutuneet ylivelkaisiksi, löytyy onneksi veronsa ja kalalupansa pilkulleen maksava kansa, joka tulee auttamaan myös välimeren veronmaksutalkoissa.
Hyvä me.
(Huokaus)
Miksi ihmeessä sekoomuksen kansikuva-akat jaksavat lässyttää jostain kalastusluvista ja lukiofantasioista kun samaan aikaan pankkien ostamat kansanpetturit ryöstävät maan tyhjäksi.
Eikö tärkeämpää asiaa ole kuin kalastusluvat?
Sama kun kirjottaisit vaikka virkkaamisen ongelmista.
Johannes, voit keskustella halaumistasi asioista kymmenissä muissa blogeissa. Sananvapaus on siitä jännä juttu, että se on sinun lisäksesi muillakin.
Sitä paitsi kalastusluvat ovat monille paljon kiinnostavampi asia kuin luulet.
Tästähän on hyvä alkaa.
Työ.
Ja sitä riittää.
Hyvää matkaa.
Kysy joskus,jos viitsit.
Mielipiteitä.
Kerron.
Laura olet hyvin korkea virkamies, joka harrastaa hiusten halkomista. Puolueesi on ollut hallituksessa jo ijät ja ajat. Ei ole aikaisemmin tullut mieleen asian korjaus?
Netistähän läänikohtaiset vieheluvat saa helposti, jos haluaa esim. katiskaa pitää tarvitsee vesialueen luvan, joka voi tietenkin vaikea olla löytää. Mutta halpaa touhu on kun yksi lupa maksaa 1,2 euroa.
Kun luin tämän ketjun viestit läpi en voinut ymmärtää sitä, miten tänne on voinutkin eksyä näin monta tyhjänpäiväistä kommentoijaa. Lauran esille ottama ongelma on nimittäin todella asiallinen. Yhden puolen asiasta hänkin vielä unohti: Jos vedetään uistinta tarpeeksi suurella järvellä niin parhaassa tapauksessa tarvitaan kahden läänin lupa ja kymmeniä kalastuskuntakohtaisia lupia. Järkevää, eikö vain? Lauran kysymys onkin niin asiallinen, että meidän ennen niin monenlaista virkistyskalastusta harjoittanut perheemme on lopettanut uistimella tapahtuvan kalastuksen jo yli kymmenen vuotta sitten kokonaan. Samalla ovat tietysti loppuneet kaikkinaiset lupa- viehe- ja virveliostokset, joita monet kaltaiseni ennen hankkivat ja siten pyörittivät jopa asialle vihkiytyneitä erikoisliikkeitä. Meillä on jatkettu ainoastaan verkkokalastusta: Sen luvan saa nimittäin yhdestä paikasta koska verkot eivät liiku ja saaliskin on helposti moninkertainen!
Se on sitä kepulaista yksityisyyttä tukevaa
kunnallispolitiikkaa. Vesi on jaettu sopiviin
paloihin jotta sen voi myydä. SPR vie kuivaan
Somalimaahan. Saudit vaihtaa öljyyn.
Olisiko kepulaisuutta ongelman taustalla, kuten kommentoija Koskinenkin tuossa epäilee? Kyse näyttäisi olevan myös tiedottamisen puutteista, mutta jospa kirjoittaja Räty kokeilisi hankkia vastaavaa lupaa omalta kotipaikaltaankin, niin sittenpäs nähtäisiin, kuinka hyvin ne "kotiasiat" on järjestyksessä. Viittasin siis tähän: "Olen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen."
Uusi Suomi teki artikkelin tämän bloggauksen pohjalta.
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/113911-terveiset-kokoomuslaiselle-%E2%...
Selkein on kalastuslupa joka kattaa koko suomen.
Monivapauisteluluvat on eri asia ja räätälöitävissä.
Mitä Rouva Räty olisi mieltä ehdoituksen läpiajosta kalastuslupien suhteen?
N,50€ ja yli, kalastusluvasta tuntuu kukkarossa monelle,
kuin myös läänikohtaiset erilliskorvausta vastaan hankitut kalastusluvat.
Miten olisi esim: opikelu, työtön, ennenaikaiseläkkeelle jääneille,
ei 65 vuotta täyttäneille alennus kalastusluvasta?
Kaikille kalaluvan saanti ei ole velvollisuus vaan hankinta.
Mitä mieltä em: asioista on Rouva Räty, vai käsitinkö oikein että kalastatte nyt koko Suomen kattavaa kalastuslupaa vai haetteko jotain muuta omalla kirjoituksellanne?
Ystävällisesti "niitti"
Asia harvinaisen selvä.
Nyt kun Laura voit vaikuttaa vähempituloisten ja koko kansan nollaamiskeinoon kalastuksen osalta, pyydän kohteliaimmin harkitsemaan myös lupamaksujen kohtuullistamista em: pienempiosaisilta.
Omilla luvilla kaloja pyytäviä hylkeitä on käsitykseni mukaan kuhisemassa noin 30 000 merialueilla.
Jokainen hylje syö noin 5-7 kiloa kalaa päivässä.
Noin 54 750 000 kiloa kalaa vuodessa on pois ruokapöydistä.
Eikä kalasaaliit ainakaan nouse tällä vauhdilla.
Aihe on ehdottomasti keskustelun arvoinen 1 - 10v periodilla.
Tämän vuoksi ehkä kannattaa harkita myös ammattikalastajien lupaviidakkoa.
Palataan myöhemmin tulevaisuudessa ja toivon sinulle vilpittömästi miellyttävää päivänjatkoa, kuin myös tsemppiä tulevaisuuden suunnitelmiin.
Kiitos perustellusta vastauksesta aiheyhteyteen liittyen.
Ystävällisesti "niitti"
Asia harvinaisen selvä.
Nyt kun Laura voit vaikuttaa vähempituloisten ja koko kansan nollaamiskeinoon kalastuksen osalta, pyydän kohteliaimmin harkitsemaan myös lupamaksujen kohtuullistamista em: pienempiosaisilta.
Omilla luvilla kaloja pyytäviä hylkeitä on käsitykseni mukaan kuhisemassa noin 30 000 merialueilla.
Jokainen hylje syö noin 5-7 kiloa kalaa päivässä.
Noin 54 750 000 kiloa kalaa vuodessa on pois ruokapöydistä.
Eikä kalasaaliit ainakaan nouse tällä vauhdilla.
Aihe on ehdottomasti keskustelun arvoinen 1 - 10v periodilla.
Tämän vuoksi ehkä kannattaa harkita myös ammattikalastajien lupaviidakkoa.
Palataan myöhemmin tulevaisuudessa ja toivon sinulle vilpittömästi miellyttävää päivänjatkoa, kuin myös tsemppiä tulevaisuuden suunnitelmiin.
Kiitos perustellusta vastauksesta aiheyhteyteen liittyen.
Ystävällisesti "niitti"
Miksi ihmeessä maksaa lupa?
Edessäni on Länsi-Uudenmaan syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjän keväinen päätös jättää tekemättä esitutkinta luvattomasta pyynnistä (kalastuksesta). Eräs henkilö oli pitänyt verkkojaan yksityisen vesialueella, kielloista huolimatta. Lopulta omistaja teki rikosilmoituksen luvattomasta pyynnistä.
Syyttäjä päätti ettei asiaa tutkita, koska "kysymyksessä olisi rikoslajissaan verrattain vähäiseksi arvioita teko ... Tästä syystä teko johtaisi syyteharkintaan päätyessään syyttämättäjättämispäätökseen".
Jos puuttuu kalastuslupa, se on rikesakkojuttu.
Luvaton pyynti on rikoslakirikos, oleellisesti vakavampi asia.
Koska luvaton pyynti on syyttäjän mielestä niin vähäinen teko, ettei siitä tulisi seuraamuksia, ei sellaisia voine tulla myöskään valtion lupalapun uupumisesta.
Tilatkaa em. virastosta syyttäjän päätös 11/259, asianro E 11/1309 ja esittäkää paperi poliisille, jos sellainen tulee kalastusluvista motkottamaan.
Laura Räty:
"Olen lähes sataprosenttisen varma, että kalavedet kuhisevat luvattomia kalastajia."
Aivan varmasti kuhisevat, ja lisää tulee, kun syyttäjät julistavat ettei laki ole kaikille sama, eikä tule olemaankaan, sikäli kuin se heistä on kiinni.
Ihmisen vapaus päättää itsestään ja omaisuudestaan - se, jote kokoomuskin ennen puolusti - on pitkään ollut yksi länsimaisen oikeuskäsityksen peruspilareita. Se, että yksittäisen kesämökkeilijän kannalta olisi helpompi maksaa korvaus vesialueen hyödyntämisestä vesialueen omistajan sijasta valtiolle, kuulostaa vähän kevyeltä perustelulta puuttua omistusoikeuteen.
Samalla tavalla olisi helpompi, jos vaikka joulukuusen voisi poimia mistä vaan kun sellainen kohdalle sattuu sen sijaan, että pitää ottaa selvää kuka taimikon omistaa ja kysyä lupa ao. taholta.
Onkiminen on perinteisesti katsottu kuuluvan jokamiehen oikeuksiin - samoin kuin marjojen ja sienten poimiminen. 90-luvulla jokamiehenoikeutta laajennettiin sallimaan toisen omistaman vesialueen hyödyntäminen myös viehekalastuksella valtiolle suoritettavaa maksua kohtaan.
Onko tämä kirjoitus tosiaan tulkittava niin, että kokoomuksen kansanedustajaehdokas kannattaa sitä, että toisen omistamilla vesialueilla pitäisi jatkossa saada harjoittaa rajoittamatonta kalastusta, kunhan maksaa valtiolle suojelurahan? Eli vesialuettaan ei enää saisi esim. rauhoittaa kalastukselta.
Ja pitäisikö sama käytäntö sitten loogisuuden nimissä ulottaa myös toisen omistaman metsämaan hyödyntämiseen esim. poltto- tai tukkipuun hankinnassa?
Eli yhteenvetona: pyydyskalastusta koskien siis mielestäsi pitäisi olla seuraavasti (onkimista tai viehekalastustahan tämä ei koske, koska siihen riittää läänikohtainen lupa)?
-vesialueen omistaja saa päättää, onko kalastus hänen alueellaan sallittua vai ei
-mikäli vesialueen omistaja haluaa sallia pyydyskalastuksen vesillään, hän ei saa itse antaa tai myydä tätä lupaa kenelle haluaa parhaaksi katsomallaan tavalla (ja haluamillaan ehdoilla ja rajoituksilla), vaan luvat on annettava julkiseen myyntiin paikalliselle tai valtiolliselle "järjestelmälle"
Ei tämä nyt vieläkään kovin perustellulta (tai edes lainmukaiselta) vaatimukselta kuulosta, jos yksityisiltä maanomistajilta noin vaan ollaan viemässä oikeus päättää, kenelle ja millä ehdoilla kalavesiensä hyödyntämisen haluaa sallia.
Asiasta tulee liian monimutkainen näin.
Ymmärtäisin asian selkeästi mikäli ei olisi läänikohtaisia lupia vaan
1 (yksi kappaletta) valtakunnallinen lupa.
Toisin sanoen läänikohtaiset luvat ajattaisiin alas ja lupa on aivan samanlainen sillä eroituksella ettei joka reissulla pidä hankkia jokaista aluetta koskien aina uutta tai toista ja Lapinmatkalla kolmattalupaa.
Erityisluvat ovat aivan eriasia.
Nyt kuitenkin on otettava huomioon koko suomi ja sen vesialueet siinnä merkityksessä että edellisissä vastauksissa yritin varsin yksinkertaisella, yhdellä referenssillä herättää oikeaa huolenaihetta kalakannan kestämättömyydestä.
Jokainen meistä on tottunut siihen että kaupasta saa kalaa, mutta tulevaisuutta ajatellen tämä ei ole itsestäänselvyys.
Syöttäisin mielelläni luonnosta pyydettyä kalaa lapsillemi vielä 10 vuodenkin päästä, kuin antipiooteilla kasvatettua "viljeltyä" kalaa.
Mikäli väitetään että suomen merialueilta saa hyvin kalaa ja vielä luvan kanssa, uskallan väittää että lausuma on perätön.
Itse olen sitä mieltä että kalastuslupien summa pitäisi kohtuullistaa, mutta keskittyä todenteolla varsinkin siihen, että saisimme ruokapöytään suomalaista ja Suomesta pyydettyä kalaa. Kala loppuu tällä vauhdilla jossain kohtaan ellei elvyttäviä toimenpiteitä tehosteta riittävän ajoissa.
Käsitykseni mukaan luonnon ja fysiikan lait pätevät siinnä suhteessa että
6 miljardia ihmistä kuormittavat kalakantoja ympäri maailmaa.
Siksi peräänkuulutan edes Suomea osallistumaan talkoisiin omilla vesialueilla.
Kalaa notkuvat myyntitiskit eivät ole itsestäänselvyys.
Se on asia johon olemme toistaiseksi tottuneet ja pidämme
itsestäänselvyytenä.
Hyvää viikonloppua ja kireitä siimoja.
Ystävällisesti "niitti".
Uusavuton osaa valittaa netissä joka jumalan asiasta, mutta ei osaa edes ostaa kalastuslupia netistä.
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/kalastus_riista_porot/vapaa_ajankalas...
Kaikkien ei tarvitse hankkia kalastuslupaa.
Kysymyksessä taitaa olla otsikossa kalastus luvan yksinkertaistaminen.
Vuodet kuluvat nopeasti eli ei muuta kuin kalaan,
... ja yksinkertaistetulla luvalla.
http://kukanblogi.blogspot.com/2011/04/eu-kalavarkaissa.html
Ystävällisesti "niitti".
Kaikkien ei tarvitse hankkia kalastuslupaa.
Kysymyksessä taitaa olla otsikossa kalastusluvan yksinkertaistaminen.
Vuodet kuluvat nopeasti eli ei muuta kuin kalaan,
... ja yksinkertaistetulla luvalla.
http://kukanblogi.blogspot.com/2011/04/eu-kalavarkaissa.html
Ystävällisesti "niitti".
Aihe on tutkimisen arvoinen niin kauan kuin sitä voi vielä tutkia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Liikakalastus
Hyvää viikonloppua.
Ystävällisesti "niitti".

Kommentoi 38 kommenttia