*

Laura Räty Lääkäri, äiti, sosiaali- ja terveysministeri

Esiopetus

Kemiläisten lasten ja nuorten terveydellä ei voi leikkiä

Kemin valtuusto on keväällä ison asian äärellä kun päätetään siitä, minkälainen kouluverkko kaupunkiimme rakennetaan. Asia on erittäin kiireinen niin opetuksen suunnittelun kuin lasten ja nuorten terveyden näkökulmasta. Ratkaisu ei ole helppo eikä yksiselitteinen. Päätöstä tehdessä pitää pystyä arvioimaan myös Kemin tulevaisuuden rakentuminen.

Pakollinen esiopetus ulkoistaa vanhempien kasvatustyötä entisestään.

Esiopetus tuli pakolliseksi, jolloin vanhempien valinnanvapaus väheni. Yhteiskunta antaa viestin, joka kertoo, että vanhemmat eivät välttämättä osaa kasvattaa lastaan tarpeeksi hyvin.  Varhaiskasvatuksen yksi perustehtävä on tukea vanhempien kasvatustyötä. Miten se toteutuu jos nyt otamme pakolla osan kasvatustyöstä heiltä pois. Ylikorostamalla varhaiskasvatusta ja esiopetusta ei saavuteta mitään hyvää aikaan. Esiopetus on osa varhaiskasvatusta ja toisinpäin.

Lasten kiusaaminen on aikuisten asia

Koulukiusaaminen alkaa usein jo esiasteella. Alle kouluikäiset lapset ovat herkkiä tunnistamaan ryhmän dynamiikan: kuka päättää miten leikitään ja kuka jää usein leikkien ulkopuolelle. Oma pian viisivuotiaani tietää kuka on se joka tönii tai piilottelee toisten tavaroita. Toisinaan päiväkotipäivän jälkeen se päivä on "maailman tyhmin päivä", sillä joku on repinyt uutta mekkoa kun se on niin ruma, tai nimitellyt tyhmäksi.

Nettiopetusmateriaalin taloudellisen tuen lopettaminen tehostaa opetusta

Onko sinulla lapsia tai oletko pienten lasten opettaja? Huolestuttaako sinua uutinen LukiMatin valtion rahoituksen loppumisesta? Ei hätää.

Suomen vienti on esiopetuksen ongelma

Ellei sosiaali- ja terveysministerin lapsi opi lukemaan, sitä on mielestäni kohtuutonta pitää yhteiskunnan tai varhaiskasvatuksen ongelmana. Eikä sitä asiaa ainakaan ratkaista sillä, että esiopetuksen piiriin otettaisiin lapset jo viiden vanhana. Ei ainakaan niin, että se ikään kuin hivuttamalla säädettäisiin kaikkia koskevaksi ongelmaksi.

 

Lapset eskariin jo 5-vuotiaina

Otsikko tämän päivän Hesarista: Päättäjät pohtivat taas vegaaniruoan tarjoamista Helsingin päiväkodeissa – hinta 1000 euroa lasta kohden vuodessa. Lue juttu kokonaisuudessaan täältä: http://www.hs.fi/kaupunki/a1428031041107

Rakkaat helsinkiläiset päättäjät, tässä yhteiskunnassa ja varhaiskasvatuksessa on kovin paljon muutakin mietittävää kuin se, tarjotaanko päiväkodeissa vegaaniruokaa vai ei.

Varhaiskasvatusta 24/7

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen puhui jälleen viisaita. Lapsi ei kuole tylsyyteen, eikä lapsen jatkuva virikkeellistäminen ole tarpeellista. Leikki on lapsen työtä ja Sinkkosta lainaten ”Lasten leikeissä ei pidäkään olla mitään järkeä. Lasten tehtävä on säntäillä metsässä räkä poskella ja tehdä asioita, joissa ei ole päätä eikä häntää.” Näin on ja monet sen ymmärtävätkin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä