Laura Räty Lääkäri, äiti, sosiaali- ja terveysministeri

Kaikki blogit puheenaiheesta Omavastuu

Onko asiakasmaksuista hyötyä vai haittaa

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2018 talousarvioiden käsittely on loppusuoralla ja moni niistä on jo päätöksensä tehnyt. Uutisoinnin perusteella jotkut kunnat pitävät terveydenhuollon asiakasmaksut ennallaan, jotkut korottavat niitä indeksin mukaan ja jotkut lainsäädännön mahdollistamaan maksimimäärään saakka. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen taustalla on niitä koskeva laki. Valtioneuvosto päättää asiakasmaksujen enimmäismäärästä kahden vuoden välein indeksimuutosten perusteella.

Byrokratian rattaissa ja omavastuu

Törmäsin mielenkiintoiseen asiaan kelakorvauksissa. Nimittäin matkakulut.

Ystäväni kuljettaa lastaan päivittäin Helsinkiin psykiatriselle osastolle tutkimuksiin mistä lapsi käy myös sairaalakoulua. Hoito, tutkimus ja koulu on hyvää ja räätälöityä lapsen tarpeita silmällä pitäen.

 

Lapsen vanhempi on työtön vähävarainen joka kamppailee raha-asioiden kanssa väsymiseen asti ja huomaan hänen olevan uupunut jo useamman vuoden ajan.

 

Onko sinulla tietoa? - kollektiivinen muisti ja äly

Kaikki suomalaiset eivät tiedä kaikkea. Kaikki suomalaiset tietävät kaiken! Kumpikin lause pitää jossain määrin paikkansa. Yksikään suomalainen ei yksinään voi tietää kaikkea mutta kaikki suomalaiset yhdessä tietävät kaiken tarpeellisen. Kollektiivistä muistia ja älyä kannattaa hyödyntää!

Voit saada tietoa kollektiivisti, eli kysymällä muilta yhteisösi jäseniltä, tai yhteisön ulkopuolisilta. Mutta saatko välttämättä oikeaa tietoa?

Miksi veronmaksajan kuuluu maksaa muiden tapaturmista aiheutuvat hoitokulut?

Taannoin alkoholin käyttäjien ja heidän tapaturmistaan koituvan taloudellisen vastuun yhdistäminen blogitekstissä otsikolla "Omavastuuta humalassa itsensä rikkoville" sai aikaan vilkasta kommentointia. Moni kommentoija toi esille, kuinka helposti alkoholipitoisuuden laskua odotellen korvausvastuuta voisi kiertää.

Päivähoidossa olisi mikroyrittäjyyden sauma, jos

Voimakkaasti kasvavat kunnat kuten Vantaa kärvistelevät päiväkoti-investointiensa kanssa samanaikaisesti, kun yksityisten kattojen alla olisi sekä tilaa että perhepäivähoitajana töihin kykeneviä ja halukkaita työttömiä tai omaa lastaan täyspäiväisesti hoitavia vanhempia.

Mikä on johtanut siihen, että julkinen sektori omii väen vängällä pienimuotoisen yksityisen yrittäjyyden mahdollisuuden päivähoidossa?

Päivähoidossa olisi saumaa yrittäjyydelle, jos

Voimakkaasti kasvavat kunnat kuten Vantaa kärvistelevät päiväkoti-investointiensa kanssa samanaikaisesti, kun yksityisten kattojen alla olisi sekä tilaa että perhepäivähoitajana töihin kykeneviä ja halukkaita työttömiä, tai omaa lastaan täyspäiväisesti hoitavia vanhempia. Mikä on johtanut siihen, että julkinen sektori omii väen vängällä pienimuotoisen yksityisen yrittäjyyden mahdollisuuden päivähoidossa? Kunnat ottavat subventaatioina kantaakseen isomman osan omien päivähoitopaikkojensa kustannuksista kuin mitä ne ovat halukkaita lasta kohden maksamaan perhepäivähoitajille.

Paljon sairastavien tilanne kärjistyy

Hallituksen nostaessa lääkkeiden omavastuuosuuksia ja sekä samanaikaisesti korottaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen omavastuuosuuksia paljon sairastavien tilanne kärjistyy. Vaikeasti ja paljon sairastava elää jo tällä hetkellä usein köyhyysrajan alapuolella.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä