*

Laura Räty Lääkäri, äiti, sosiaali- ja terveysministeri

Kaikki blogit puheenaiheesta Raha seuraa potilasta

Poliittinen valtapeli syrjäytti säästöt

Kolmen ässän hallitus onnistui tavoitteissaan, kukin sai mitä halusikin. Perussuomalaiset välttivät uudet vaalit, Keskusta sai maakuntamallin ja Kokoomus  Raha seuraa potilasta -järjestelmän. Yksi asia väännössä unohtui, säästöt.

Kokoomuksen väkisin runnoma Raha seuraa potilasta -malli on Ruotsissa malli johtanut kansalaisten epätasa-arvoon.  Yksityiset firmat eivät hakeudu syrjäkyliin, vaan jäävät varakkaimmille alueille, jossa on suhteellisen hyväkuntoista väestöä. Vuokralääkärien tarve Ruotsissa on edelleen suuri, erityisesti suurten asutuskeskusten ulkopuolella.

Vuoden 2012 Ruotsin tuliainen sote-uudistuksen perustaksi

Soten surullisesta kohtalosta on vaalikentillä tullut paljon kyselyjä. Minulle oli valtava pettymys, että parlamentaarisen työryhmän valmistelema ja hallituksen meille eduskuntaan tuoma esitys oli perustuslain vastainen ja monin tavoin epäkelpo. Eduskunnassa meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin antaa lain raueta. Seuraavalla eduskuntakaudella eduskunnassa tarvitaan sekä vahvaa sote-osaamista että yhteistyökykyä tehdä ratkaisut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseksi riitelyn sijaan.

Kokoomuksen linja on valinnanvapaus

Helsingissä vieraili eilen ruotsalaisen sisarpuolueemme Moderaattien puheenjohtaja Anna Kinberg Batra. Sote-asiat puhuttavat myös Ruotsissa, mutta hyvin eri tavalla kuin meillä Suomessa. Ruotsissa yli 90 prosenttia ihmisistä pääsee terveysasemalle viikon sisällä, meillä vastaava luku on 43 prosenttia. Suomessa suurin ongelma terveydenhuollossa on perusterveydenhuollon palveluiden saatavuus. Siis yksinkertaisesti se, että lääkärille pääsyä pitää odottaa monta viikkoa. Ruotsissa oli aiemmin sama ongelma, joka ratkaistiin ottamalla käyttöön valinnanvapausmalli.

Mikä onkaan kiistelty valinnanvapaus-malli?

Vaikka me suomalaiset pidämme usein terveydenhuoltoamme hyvin tasa-arvoisena, tasa-arvo ei ulotu potilaiden valinnanvapauteen. Hyvin toimeentulevilla ja monilla vakituisessa työssä olevilla on mahdollisuus valita: tarjolla ovat työterveyshuolto, yksityiset palvelut ja julkiset palvelut. Hyvätuloiselle myös yksityinen terveysvakuutus on todellinen vaihtoehto.

 

Mikä siinä valinnanvapaudessa on niin kauheaa?

Ruotsin tapa hoitaa terveyspalvelujen rahoitus puhuttaa täällä naapurimaassa jatkuvasti. Ruotsissa voi lääkärin valita vapaasti – raha seuraa potilasta. Ruotsin mallissa potilas voi siis vaihtaa lääkäriään vaikka joka päivä. Hyvää hoitoa tavoitellaan kustannustehokkaasti.

Palvelun tuottajat voivat olla yksityisiä lääkäriyrityksiä tai yhtiöitä tai kunnan omistamia terveyskeskuksia. Rahat seuraavat siis potilasta sille lääkäriasemalle, jonka potilas itse valitsee.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä