Laura Räty Lääkäri, äiti, sosiaali- ja terveysministeri

Kaikki blogit puheenaiheesta Kuntaliitos

Kuntaliitosten aika ei ole ohitse!

Hieman yli 6000 asukkaan Siuntion talous oirehtii monen muun kunnan tavoin. Siuntiossa on päättyvällä valtuustokaudella yritetty painia talouden tasapainottamisen kanssa mutta laihoin tuloksin. Tällä hetkellä näköpiirissä ei ole radikaalia muutosta parempaan. Vain hetkellinen pinnan yläpuolella käynti voi kenties tulla kyseeseen.

Pienen kunnan mahdollisuudet ilman palvelurakennetta liiaksi haavoittavia rajumpia toimenpiteitä ovat rajalliset.

KUN SOSIAALISTA OMAATUNTOA EI LÖYTYNYT

Julkaisin viime eduskuntavaalien alla Vaalivilppikoneen, joka oli käytännössä päiväkirja edelliseltä vaalikaudelta kansanedustajien vaalilupausten ja eduskunnan pöytäkirjoihin kirjattujen tekojen ristiriidasta. Tulos ei monenkaan kansanedustajan osalta kymmenine vaalivilppeineen ollut mairitteleva, vaan se kertoi ikävällä tavalla valtaapitävien moraalisesta rappiosta ja äänestäjien kuluttajansuojan puutteesta.   

Uuden Lahden talousarviota vuodelle 2016 synnyttämässä

Onnellinen odotus alkaa olla loppuponnistuksia vailla ja pääsemme pian ihailemaan vastasyntynyttä tuotostamme, uutta Lahtea.

Odotusaika on mennyt kohtuullisen hyvin ilman pahempia komplikaatioita ja kiputiloja. Taloudelliset realiteetit on huomioitu ja tulevaisuus näyttää kutakuinkin kohtuulliselta.

Nummi-Pusulan lukion oppilaiden opinnot loppuun omassa lukiossa

Lohjan kaupunki aikoo lakkauttaa Nummi-Pusulan lukion säästösyistä. Lakkautus aiotaan kuitenkin tehdä välittömästi eikä asteittain, jolloin lukion oppilaat joutuvat suorittamaan opintonsa loppuun Lohjan lukiossa.

Olen itse pikkuhiljaa kallistunut sille kannalle, että Nummi-Pusulan lukio pitäisi lakkauttaa vasta asteittaisesti. Nykyinen tilanne on oppilaille ja henkilöstölle kohtuuton ja välitön lakkautus on tullut sekä oppilaille että henkilöstölle täytenä yllätyksenä. Näin ei saisi olla. Monella oppilaalla opinnot venyvät vuodella, jos päätös menee läpi valtuustossa.

Vielä kerran- Porkkala?

Niin meni myttyyn kuntaliitossopimus Lohjan kanssa , eikä Kirkkonummen kanssa päästy neuvotteluissa puusta pitkään.

Kerran vielä yritystä ja ties kuinka monta kertaa sen jälkeen.

Itse en edelleenkään usko pienen kunnan itsenäisyyteen ja itsenäisyyden taloudelliseen järkevyyteen.

Eli edelleen olen valmis neuvottelupöytään, jos tilanne on muuttunut kuntaliitosmyönteiseksi.

Pirullisen yksinkertainen ratkaisu kuntatalouteen

Olen käynyt kohtalaisen paljon kuntatalouden ja kuntaliitosten tausta-aineistoja lävitse, ja minulla on yhä voimakkaampi tunne, että Suomen rakenneongelmat ovat itseaiheutettuja ongelmia, ja ne olisi kohtalaisen yksinkertaisesti korjattavissa. Yksityinen kansalainen ei pysty tieteelliseen tarkkuuteen, joten aluekehitystä tutkiville professoreille tässäpä ideantynkää.

Oulun seudun kuntaliitosselvitys

Vuoden 2013 aikana voimaan tullut uusi kuntarakennelaki velvoitti mm Oulun seudun tekemään kuntaliitosselvityksen. Tähän alueeseen tuli mukaan siis Oulun seutukunta ja Ii. Eli Hailuodon, Iin, Limingan, Lumijoen, Kempeleen, Muhoksen, Oulun ja Tyrnävän kunnat. Näissä kunnissa on noin 250 000 asukasta eli yli 60 prosenttia Pohjois-Pohjanmaan väestöstä.

Prosessi alkoi maaliskuun lopulla ja sitä vetivät kolme valtionvarainministeriön virkamiestä. Oulun kaupungin sivuilta löytyykin selvityksen materiaalit:

Nastolalaisille kuntansa ”päättäjille”

Osalla teistä Nastolan päättäjistä tuntuu olevan kova hinku nuoleskella Lahtea. Varsinkin kokoomuslaiset valtuutetut ovat kunnostautuneet tässä. Teidät ovat nastolalaiset kuntalaiset äänestäneet ajamaan oman kuntanne asioita, Ei Lahden. Jo vähäisellä älykkyysosamäärällä varustettu ihminen, tajuaa että liitoksessa Lahden kanssa menetätte kaiken. Menetätte oman varallisuutenne ja ennen kaikkea päätäntävallan kuntanne omista asioista. Lahti tulee mahdollisessa uudessa valtuustossa jyräämään määräenemmistöllään ja massallaan kaikki teidän ajamat asiat. 

Valtionosuusleikkaukset ja sote-uudistus kavala keino pakkoliitoksiin

Lähipalvelut ja demokratia on turvattava. Valtionosuusleikkaukset, uudistukset ja sotelaki toteutuessaan johtaa kylmästi lähipalveluiden leikkauksiin ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien vähentymiseen.

 

Arvioita Oulun kuntaliitoksesta

Forum 24 kysyi mielipiteitä Oulun kuntaliitoksen onnistumiseen. Liitoshan päätettiin vuonna 2010 ja se astui voimaan 1.1.2013. Ohessa vastaukseni:

1.     Mitkä tavoitteet ovat mielestäsi yhdistymisessä toteutuneet?
Uskoisin, että pääosin tavoitteet pitkällä aikajänteellä ovat toteutumassa. Suurena etuna näen isomman kunnan vaikuttamismahdollisuuksien kasvamisen valtakunnallisella tasolla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä